Suosittelemme: Sose markkinoinnin kera

Social selling (sose) on ollut vahvasti b2b-yritysten agendalla tänäkin vuonna. Markkinointiyksikkö on tehnyt investointeja automaatioon, analytiikkaan ja esim. SmarpSharen kaltaisiin insentiivi-ohjelmistoihin. Sisältömarkkinoinnin keinoin on yritetty toimittaa liidipisteet saavuttaneita, myyntivalmiita liidejä myynnille vuoden alussa suunnitellun julkaisukalenterin mukaisesti. Onko markkinointi saavuttanut haluttuja tuloksia?

Näyttää nimittäin edelleen siltä, että parhaita social sellereitä ja inbound-liidikoneita ovat yksittäiset myyjät tai asiantuntijat. He kykenevät myös virittämään omaa myyntiprosessiaan sosiaalisen median avulla, esim. tilanteissa ennen ja jälkeen asiakastapaamisten. He toimivat individuaaleina some-avaruudessa omin blogein ja sivustoin halliten useat kanavat ja välineet, rakentaen samalla omaa henkilöbrändiään. Sisällöt ovat tosin usein kotikutoisuuteen asti tekijänsä näköisiä, kirjoitusvirheineen ja kökkögraafeineen. Onko se vahvuus vai heikkous? Monesti sosettaja haluaakin pitää ns. toimittajan vapauden julkaisuissaan, niiden tuottamisessa ja aikataulutuksissa. Vähemmän automaatiota, enemmän manuaalista tekemistä. Ehkäpä kohderyhmäkin arvostaa autenttisuutta ja aitoutta. Kukapa sitä automatisoidulle korporaatio-jargonille haluaakaan altistua?

Toisaalta, jos rooliaan ja tehojaan etsivä markkinointiosasto ja talon aktiivisin social seller liittoutuisivat, voisi syntyä lyömätön liidikone. Markkinoinnin tehtävänä olisi fasilitoida ja luoda puitteita sosettajan työlle. Blogien ulkoasut, SEM/SEO, analytiikka, automatiikka ja kehotteet kuntoon ja optimoimaan liidikonversiota. Taustamateriaaleja ja tuoreita tutkimustuloksia käppyröineen tuottamaan polttoainetta sosettajan sisältömarkkinointiin. Vastineeksi sosettaja, talon some-tähti, antaa nimensä ja ”brändinsä” yrityksen käyttöön, ottaen samalla työntekijälähettiläiden johtajan viitan kantaakseen. Markkinoinnin kannattaa satsata sinne missä on jo valmiiksi näkyvyyttä, asennetta ja osaamista. Kaikista ei ole social sellereiksi – ja hyvä niin.

Toki työntekijälähettiläs-ajattelussa on omat riskinsäkin. Mitäpä sitten kun talon tähti vaihtaa työnantajaa? Käveleekö talosta ulos talon resurssein brändätty sometähti – nyt diskonttaamaan arvoaan jopa kilpailijan leipiin? Ehkäpä tämä asia on etukäteen vältettävissä ja sovittavissa esim. osakkuus- tai muin sekä juridisin että taloudellisin järjestelyin?

Tukea social sellerille – 4 vinkkiä markkinoinnille

1. Tarjoa työkalut – Autat parantamaan liidikonversiota

Tarjoa työkalupakki, joka sisältää inbound-liidikonversiota parantavia ominaisuuksia: blogialusta, analytiikka, kehotteet, SEM ja automatiikka liidien nurturointiin. Varmista myös koulutus, esim. sertifikaattien suorittaminen.

2. Konsultoi käytettävyydessä, löydettävyydessä ja graafisessa ulkoasussa

Ovatko esim. templatet, fontit, käytettävät kuvat ja graafinen ulkoasu asiantuntijamarkkinoinnin arvoa vastaavassa kunnossa? Ovatko kehotteet oikein sijoitettuna sivurakenteissa? Tagit ja kategoriat? Löytyykö julkaisuista materiaaleja ja kehotteita palvelemaan ostoprosessin eri vaiheissa olevia ostajia? Käykää check-lista yhdessä läpi. Ehkä on verhojen vaihdon aika…

3.Ole taustatoimittaja

Avaa yrityksen tuottama markkinointi- ja sisältöpankki myös sosettajan käyttöön. Pidä häntä informoituna tulevista aktiviteeteista, kuten esim. toteutettavista tutkimuksista tai markkina-analyyseistä. Toimi kuten viestintäkonsultti toimisi – kerää ja tuota materiaalia ja pidä huolta että aineisto on myös social sellerin hyödynnettävissä hänen omissa kanavissaan.

4.Jaa omassa ja ostetussa mediassa

Tarjoa talon some-kanavat ja –tilit social sellerin käyttöön uusien sisältöjen julkaisua varten. Rakentakaa yhdessä ainakin julkaisukalenteri aikataulujen osalta – vaikkei yhteistä sisältösuunnitelmaa syntyisikään aikaisemmin mainituista, ns. toimittajan vapauteen liittyvistä syistä. Hakekaa lisää kaikupohjaa asiantuntijamarkkinoinnille ostetun median keinovalikosta esim. LinkedIn-mainontaa hyödyntäen.

 Teksti: Kimmo Luoma

Ps.

Suorita markkinoinnin sose-auditointi: miten markkinoinnin nykyresursseja olisi tehokkaammin suunnattavissa yksittäisten social sellereiden ja työntekijälähettiläiden avuksi. Lisätietoja: Kimmo Luoma, MicroMedia

 

 

 

 

Olet media – Siirry testikuvasta suoraan lähetykseen

Vuonna 2016 B2B-yritysten markkinointisuunnitelmat sisältävät todennäköisesti sekä ostetun, ansaitun että oman median (digi, some) hyödyntämiseen tähtääviä toimenpiteitä. Yritetään siis vielä tasapainotella vanhan ja uuden maailman välissä.

KUITENKIN MAAILMA ON MUUTTUNUT.

Lopullinen kamppailu asiakkaiden huomiosta ja ostajan short-listan sijoituksista käydään omien medioiden areenoilla. Voi jopa todeta, että sijainti, koko tai mediabudjetti eivät merkitse enää yhtä paljon kuin esim. some-kanavin luotu ajatusjohtajuus-positio ja läsnäolo asiakkaan mielessä. Digi on todellinen equalizer. On pelkästään laiskan organisaation merkki, jos ostetun median panostukset vievät suurimman osan resursseista. Enää ei pärjätä pelkästään ulkoa ostamalla.

Oman median käyttö sisältää myös toimintatapamuutoksen. Sen todellinen voima ei tule keskusjohtoisen markkinointiorganisaation julkaisukalenterista, vaan sitouttamalla yrityksen yksilöt hyödyntämään ja kasvattamaan omia verkostojaan myyntitavoitteiden saavuttamiseksi. Tätä on social selling. Markkinoinnin rooli on muuttunut toteuttajasta mahdollistajaksi – sisäiseksi uutistoimitukseksi joka tuottaa ostajan kannalta relevanttia aineistoa mm. työntekijöiden omissa kanavissa julkaistaviksi. Voittava organisaatio kannustaa ja palkitsee some-aktiivisia yksilöitä. Hyvä esimerkki tällaisesta on SmarpShare-ohjelmisto, jolla pelillistämisen ja palkitsemisen avulla luodaan ns. työntekijälähettilyyttä.

Jokainen on media, mutta onko lähetys vielä pelkkää testikuvaa?

Social selling on yksilöiden, ei yksiköiden pelikenttää. Se on osa myyntiä – ja se pitäisi kuvata ja lisätä myös osaksi myyntiprosessia. Vakavastiotettavia social selling-aktiviteeteista tulee vasta yksilökohtaisten tavoitteiden, mittareiden ja insentiivien myötä. Myynnissä tavoitteita ja kasvua saavutetaan usein vasta epämukavavuusalueella, esimerkkinä vaikkapa kylmäsoittojen tekeminen. Samoin social selling – aktiivisuudessa yksilöitä on kannustettava menemään sinne missä he eivät vielä ole olleet, esimerkkinä vaikkapa säännöllisen blogin aloittaminen.   Social selling –myynti vaatii aktiivista johtamista ja seurantaa. Muuten se jää vain mukavaksi ad hoc-puuhasteluksi kaiken muun tavoitteellisen toiminnan oheen.

5 askelta kohti social selling – toimintatapaa. Siirry testikuvasta suoraan lähetykseen:

1.Hanki yleisö

Itsestäänselvyys on omien, ajantasaisten ja aktiivisten LinkedIn – ja Twitter-tilien olemassaolo. Kytke osaksi myynnin pelikirjaa verkostoituminen vaikkapa heti ensimmäisen uusasiakastapaamisen jälkeen. Toki some on myös loistava lähde asiakas-insightin keräämisen ennen kohtaamisia. Pohdi myös käyntikorteista luopumista, jolloin voitte ehdottaa LinkedIn-kutsujen vaihtamista osana tapaamisrituaaleja. Käy läpi kaikki vanhat käyntikorttikotelot, tarkista löytyvätkö henkilöt somesta ja kutsu heidät verkostoitumaan. Näin saavutat nopeasti uskottavan, vähintään muutaman kymmenen kontaktin verkoston.

2.Viritä välineet

Pohdi mikä formaatti soveltuu parhaiten yleisösi kultivointiin ja Top-of-Mindissä pysymiseen. Kuinka some-orientoitunut kohderyhmäsi on? Twitter vai LinkedIn – vai peräti Instagram, Pinterest tai Periscope. Julkaisetko omaa blogia ja jaat siitä maistiaisia somessa? Vai käyttäisitkö LinkedInin omaa Pulse-blogia. Vai olisiko sittenkin parempi keino rakentaa aktiivinen, markkinointilupien keräämisellä kasvava newsletter-jakelulista. Newsletter on myös oivallinen keino kerätä sekä henkilökohtaisia some-kontakteja että seuraajia yrityksen omalle some-profiilille.

3. Valitse mittarit & Luo kehotteet

Vain mittaamalla voit kehittyä. Perusmittaristo toki pohjautuu verkoston määrän kasvun seuraamiseen ja esim. blogin lukijaseurantaan. Varma, lähes inhorealistinen mittaristo ovat tietenkin postauksiesi jakojen ja tykkäysten määrä. Lukijat eivät koskaan ole väärässä – vaikka välillä se kirpaiseekin kun omasta mielestäsi loistava postaus ei saa juurikaan vastakaikua. Seuraavalle käy sitten päinvastoin! Nosta aktiviteettiesi tehoa kehotteiden, eli kiinnostuneille lukijoille tarjoamiesi lisäaktivointien avulla: Lue case study, laske hyödyt laskurilla, liity sähköpostilistalle, lataa opas jne.

4. Ole säännöllinen

Ehkä vaikein ja tärkein ohje. Social selling on pitkäaikaista vaikuttamista, asiantuntijamielikuvan ja luottamuksen rakentamista. Et saa tuloksia heräämällä aktiiviseksi kerran vuosineljänneksessä, yrittäessäsi paikata uupuvaa myyntitavoitetta aggressiivisella tarjous-postauksella. Niin social selling ei toimi. Luo selkeä julkaisurytmi ja –taktiikka. Jaa muiden tuottamia sisältöjä esim. kerran päivässä, julkaise omia tuotoksia vaikkapa 2 kertaa kuukaudessa. Hae omille julkaisuillesi toistoa keskustelunavauksina eri ryhmissä. Olennaista on säännönmukaisuus ja mieluiten päivittäinen läsnäolo niissä kanavissa, joissa asiakkaasikin ovat aktiivisia.

5. Puhu aidolla äänellä

Kroppaa peliin! Asiantuntijuus rakennetaan omilla – ei lainatuilla – näkemyksillä. Olet media, mutta lähettääkö kanavasi testikuvaa vai suoraa lähetystä?

Teksti: Kimmo Luoma

nostobanneri_vaaka_keittokirja