B2B-markkinointi, reunahuomautuksia toimintakertomuksessa?

B2B-myynnillä on helppoa. Mittarit ovat kirkkaat ja ne liittyvät primääristi euroihin ja sekundäärisesti henkilökohtaisiin aktiviteetteihin. Myynnin tavoitteet on totuttu johtamaan liiketoiminnan tavoitteista. Tuttua juttua johtoryhmille ja myyntijohdolle. Miten markkinointifunktiolla? Monesti toiminto näyttäytyy, erityisesti B2B-yrityksillä, myynnin tukifunktiona. Perimmäinen syy lienee puutteellisista mittareista johtuva rooli pelkästään cost centerinä. Tämäkin on perin tuttua.

Mutta yrityksen arjessa tuo ”mittarivapaa” rooli näkyy ikävällä tavalla toissijaisuutena ja liiketoiminnan ulkokehälle joutumisena, joka johtaa negatiiviseen kierteeseen. Ei mittareita, ei mittaamista, ei odotuksia, ei ohjausta, ei tuloksia, ei lisäpanostuksia. Jos jotakin tuloksia saadaan, ne ovat iloinen yllätys ja lisä – ei ohjatun toiminnan vääjäämätön lopputulos. Tuloksena saattaa olla myös markkinointipanostusten vähentyminen seuraavalla fiskaalilla…

Markkinointi jää vain reunahuomautuksiksi yrityksen tilinpäätöksen toimintakertomuksessa.

Kierre pahenee kun mukaan lisätään sekä B2B-asiakkaiden muuttunut ostokäyttäytyminen aktiivisina tiedonkerääjinä että markkinointikanavien ja asiakaskohtaamispisteiden kasvanut määrä. Vähenevät markkinointipanostukset sirpaloidaan ja arvotaan vaihtoehtoisiin kanaviin joko uutuudenviehätyksen, henkilökohtaisten mieltymysten tai aktiivisten mediamyyjien vaikutuksesta. Puutteellinen tulosvastuu saa markkinoinnin puuhastelemaan ja puhumaan ohi asiakkaiden mm väärien kanavalintojen takia.

Katkaise markkinoinnin negatiivinen kierre:

1. Muuta toimintatavaksi myyntitavoitteista johdettu markkinointi

Aseta markkinoinnin ”myyntitavoitteet” yhdessä liiketoimintajohdon kanssa. Mikä osuus esim. uusasiakashankinnan liideistä on markkinoinnin scorecardeissa? Paljonko myynti tarvitsee uusia myyntiliidejä tavoitteidensa saavuttamiseksi? Montako markkinointivalmista liidiä on konvertoitava esim. vuosittain, jotta varmistetaan riittävä määrä myyntihankkeita tulevaisuudessa?  Tavoitteiden asetannassa on olennaista, että tunnet myyntiprosessin eri vaiheiden konversioprosentit ja kaupan /asiakkuuden keskimääräisen rahallisen arvon

2. Lopeta puuhastelu, tuota markkinointistrategia ja -kalenteri

Päämiesten, mediamyyjien ja uusien mahdollisuuksien seireeninlaulut vievät mennessään – ellet ole määrittänyt solidia markkinointistrategiaa.  Vältä markkinoinnin sirpaloituminen irrelevantiksi puuhasteluksi määrittelemällä puhuteltavat ostajapersoonat, heille kohdennettavat viestit ja lupaukset sekä tässä tehtävässä käytettävät kanavat. Näiden avulla tuotat helposti markkinointikalenterin kk/vk-tasolle asti. Tarjoa Sinä päämiehille tms. paikkaa olla mukana kalenterisi mukaisissa toimenpiteissä, ei toisinpäin.

3. Syleile kollegoja: sisäinen markkinointi kuntoon

Ilmeinen asia ja niin monesti unohdettu. Helpoin ja kustannustehokkain tapa saada lisätehoja markkinointiin. Kun elämme aikaa, jossa ostetun ja ansaitun median lisäksi on mahdollisuuksia olla media itsekin, on hulluutta olla hyödyntämättä kollegojen verkostoja. Kun pohdit ostajapersoonia tai tuotat kampanja-aineistoja julkaisua varten, niin muista tämä. Tiedota, kannusta ja palkitse. Paras markkinointimediasi on erittäin lähellä.

4.Tee Merkityksellistä Markkinointia – Make a Difference!

Merkityksellinen markkinointi voi olla konversioltaan loistavaa esim. älykkään kohderyhmäkohdesuunnittelun ansiosta. Tai se voi sisältää upean luovan, ostajapersoonia puhuttelevan konseptin, joka toteuttaa saman. Merkityksellinen markkinointi voi myös olla lopputuotokseltaan kaikkea muuta kuin markkinointia, sanan ahtaassa merkityksessä. Autenttista, aitoa, tarinoita, vaikkapa kollegoilta.

Teksti: Kimmo Luoma

B2B-koneet käyntiin – Tarkistuslista syksylle

Miten kaupallinen prosessi käyttäytyi keväällä (H1) numeroiden ja konversion näkökulmasta katsottuna. Miten myyntiprojektien vaiheet ja aikataulut? Liidistä diiliin? Mitkä viestit purivat parhaiten, ja kenelle?

Ja ennen kaikkea, miten nämä kevään opit huomioidaan syksyn suunnittelussa? Nyt ei tarvitse enää edetä sokkona, takana on jo 2 vuosineljännestä. Nyt on tärkeää oppia B2B-myyynnin uusi normaali.

TARKISTUSLISTA SYKSYLLE:

1. KONVERSIO

H1-tulokset, määrät:

  • Markkinointivalmis liidi (MQL)
  • Myyntivalmis liidi ( SQL)
  • Myynnin hyväksymä liidi (SAL)
  • Myynnin hylkäämä liidi ( SRL)
  • Liidistä tapaamiseksi-konversio
  • Liidistä myyntimahdollisuudeksi-konversio
  • Liidistä kaupaksi – konversio

H2-suunnittelu:

Kun tiedät kevään konversiot vaiheittain, niin ainakin laskennallisesti on helppoa myyntimatematiikkaa kalkuloida syksyn tavoitemäärät myyntitavoitteiden saavuttamiseksi. Muuttujina konversiot, euromääräiset keskikaupat ja aikatauluarviot.

2. KOHDENTAMINEN

Tarkastele kevään voitettuja kauppoja ja liidejä sekä perinteisten kriteerien (toimialat, kokoluokat, kasvuprosentit, päättäjät) että arvoketjujen näkökulmasta. Mitkä toimialat erottuivat positiivisesti, entä negatiivisesti? Voiko yritysten arvoketju-positioista tehdä johtopäätöksiä syksyn kohdentamisen tueksi? Esimerkiksi B2B-investointihyödykkeitä tuottava teollinen toimija lienee eri tilanteessa kuin hotelli- ja ravintola-alan yritys. Mitä kauempana kuluttajasta, sitä potentiaalisempi asiakas?

Moody’s Global COVID-19 impact heatmap (2020) listasi low exposure-toimialoiksi mm. ICT:n, rakentamisen ja kiinteistöpalvelut.

3. VIESTIT

Mitkä ostajapersoonat tai ostoprosessin vaiheet korostuivat kevään liideissäsi? No need – Tarve identifioitu – Vaihtoehtojen vertailu – Kilpailuttaminen?   Mitkä sisällöt saivat aikaan eniten liikennettä tai parhaan liidikonversion? Mitä ostoprosessin vaihetta tehokkaimmat sisällöt oli suunniteltu puhuttelemaan

Keskity syksyllä tähän sweetspotiin mm. growth hacking-menetelmin: varioi viestejä eri kanavissa, a/b-testaa kehotteita (CTA) ja aseta tavoitteeksi entistä parempi konversio tunnistetuissa ja tunnistautuneissa liideissä. Ja tämä koskee koko kaupallista prosessia, kaikkia markkinoinnin ja myynnin asiakaskohtaamispisteitä.

4. KANAVAT (LEAD SOURCE)

Parhaat liidilähteet H1? Korostuiko inbound- vai outbound-keinovalikko? Hankitun liidin hinta per kanava? Paras konversio eteenpäin tapaamisiksi, tarjouksiksi ja kaupoiksi? Yleisesti ottaen outboundin rooli korostuu epävarmoina aikoina, jolloin yrityspäättäjät ovat varovaisia omissa liikkeissään. Proaktiivisuuden, assertiivisuuden ja haastajamyynnin merkitys kasvaa, jolloin myös keinovalikko liidituotannossa kääntyy kohti outboundia.

H2, askel kohti outboundia?

Teksti: Kimmo Luoma

Myyjä hajosi?

Keväällä nähtiin isoja hajoamisia.

B2B-myyntiorganisaatiot kokivat kovia ja osalle myyjistä saattoi jäädä ”kranaattikauhu”. Mielentila, joka estää tavoitteellisen ja johdetun toiminnan markkinan jo normalisoituessa.

Poikkeustilanne oli hyvä syy keväällä. Asiakkaat väistivät, keskeyttivät sopimuksiaan eivätkä ainakaan olleet valmiit ostamaan lisää. Myyntitavoitteet muuttuivat mahdottomiksi ja sitten irrelevanteiksi. Myyntijohdon aika meni kuluja höylätessä, siksi johtaminen ja myyjien coaching jäivät vähemmälle. Taisteluväsymystä kaikilla, yksin kotikonttorilla. Myyjän perusrutiinit hajosivat yksi kerrallaan: ”soitan vasta huomenna, prospektoin ensi viikolla, teen CRM-kirjaukset vasta kuun lopulla”. Syöksykierre & Hajoaminen.

Poikkeustilanne oli hyvä syy keväällä. Mutta tekosyy jo tulevana syksynä.

B2B-myyntijohtajan korjaussarja syksylle (a.k.a perusasiat kunniaan)

1. Naulaa myyntibudjetti kiinni, myös myyjittäin

Tee syksyllä tavoitteellisen myyntityön uskonpuhdistus. Uuden markkinatilanteen ja kulurakenteen pohjalta lasketut, realistiset tavoitteet uusittuine, myyjäkohtaisine scorecardeineen ovat tekemisen kivijalka. Kompensaatio kuntoon ja motivoimaan uusien tavoitteiden saavuttamista. Se vahvistuu, mitä mittaat. Edelleen, myös ns. uuden normaalin aikana.

2. Arvosta, vaadi ja mittaa aktiivisuutta

Inbound-liidit tai hiljalleen palailevat asiakkaat eivät täytä keväällä tyhjentynyttä tarjouskantaa riittävän nopeasti syksyn pelastamiseksi. Laita focusta myös myyntiaktiviteettien seurantaan: prospektointi, kontaktointi, tapaamiset, jne. Perustekeminen takaisin keskiöön ja niille säännölliset raportointikäytännöt ja mittarit. SLAM: Suunta-Laatu-Ajoitus-Määrä. Työ ennen menestystä.

3. Aloita operaatio: kalentereiden kick-start

Myynnin arvo syntyy asiakkaissa ja asiakkaista. Varmista riittävä määrä asiakaskohtaamisia myynnille. Ensiapuna toimivat vaikkapa myynnin kuukausittaiset soittopäivät. Kestävämpi ratkaisu on myynnin tuki- tai sales enablement-tiimin perustaminen (tai vuokraaminen) kartoitus- ja tapaamistavoittein. BTW, elokuu on jo menetetty jos et ole näihin haasteisiin viimeistään kesäkuun viikkoina reagoinut. Sorry.

4. Digikanavat & liidikonversio kuntoon

Keväällä nähtiin iso kasvu digitaalisten sisältöjen kuluttamisessa, myös B2B-sektorilla. Uusi normaali vei verkkoon ja uusiin kanaviin, mm. podcastit tekivät lopullisen läpimurtonsa. Huolehdi viimeistään nyt, että esim.www-sivustosi on muutakin kuin digitaalinen käyntikortti. Nyt on oikea hetki rakentaa digitaalisen markkinoinnin strategia ja siitä johdettu toimenpidesuunnitelma liidien konvertoimiseksi: ostajapersoonat, ostoprosessin vaiheiden mukaiset viestit, sisällöt ja CTA:t. Kenelle-Mitä-Miten-Koska.

Teksti: Kimmo ”H1 +10%” Luoma

Määritelmä: Myyntitavoitteista johdettu fullbound-markkinointi

Eng. revenue marketing.

B2B-markkinointia, jonka keinovalikko, aktiviteetit ja frekvenssi määräytyvät myyntitavoitteiden ja niille määritetyn myyntiajan perusteella. Se yhdistää outbound-ja inbound-markkinointia kunkin kanavan liidikonversiota mitaten – ja näiden painotuksia tarvittaessa reaaliajassa korjaten – etukäteen asetettujen liiditavoitteiden saavuttamiseksi. Olennaisia muuttujia ovat myyntitavoitteet, myyntiaika, myyntiprosessin konversio, asiakkuuden arvo ja euromääräinen keskikauppa.

#fullbound

 

 

 

Näyttökuva 2018-8-31 kello 19.52.39

Suosittelemme: Sose markkinoinnin kera

Social selling (sose) on ollut vahvasti b2b-yritysten agendalla tänäkin vuonna. Markkinointiyksikkö on tehnyt investointeja automaatioon, analytiikkaan ja esim. SmarpSharen kaltaisiin insentiivi-ohjelmistoihin. Sisältömarkkinoinnin keinoin on yritetty toimittaa liidipisteet saavuttaneita, myyntivalmiita liidejä myynnille vuoden alussa suunnitellun julkaisukalenterin mukaisesti. Onko markkinointi saavuttanut haluttuja tuloksia?

Näyttää nimittäin edelleen siltä, että parhaita social sellereitä ja inbound-liidikoneita ovat yksittäiset myyjät tai asiantuntijat. He kykenevät myös virittämään omaa myyntiprosessiaan sosiaalisen median avulla, esim. tilanteissa ennen ja jälkeen asiakastapaamisten. He toimivat individuaaleina some-avaruudessa omin blogein ja sivustoin halliten useat kanavat ja välineet, rakentaen samalla omaa henkilöbrändiään. Sisällöt ovat tosin usein kotikutoisuuteen asti tekijänsä näköisiä, kirjoitusvirheineen ja kökkögraafeineen. Onko se vahvuus vai heikkous? Monesti sosettaja haluaakin pitää ns. toimittajan vapauden julkaisuissaan, niiden tuottamisessa ja aikataulutuksissa. Vähemmän automaatiota, enemmän manuaalista tekemistä. Ehkäpä kohderyhmäkin arvostaa autenttisuutta ja aitoutta. Kukapa sitä automatisoidulle korporaatio-jargonille haluaakaan altistua?

Toisaalta, jos rooliaan ja tehojaan etsivä markkinointiosasto ja talon aktiivisin social seller liittoutuisivat, voisi syntyä lyömätön liidikone. Markkinoinnin tehtävänä olisi fasilitoida ja luoda puitteita sosettajan työlle. Blogien ulkoasut, SEM/SEO, analytiikka, automatiikka ja kehotteet kuntoon ja optimoimaan liidikonversiota. Taustamateriaaleja ja tuoreita tutkimustuloksia käppyröineen tuottamaan polttoainetta sosettajan sisältömarkkinointiin. Vastineeksi sosettaja, talon some-tähti, antaa nimensä ja ”brändinsä” yrityksen käyttöön, ottaen samalla työntekijälähettiläiden johtajan viitan kantaakseen. Markkinoinnin kannattaa satsata sinne missä on jo valmiiksi näkyvyyttä, asennetta ja osaamista. Kaikista ei ole social sellereiksi – ja hyvä niin.

Toki työntekijälähettiläs-ajattelussa on omat riskinsäkin. Mitäpä sitten kun talon tähti vaihtaa työnantajaa? Käveleekö talosta ulos talon resurssein brändätty sometähti – nyt diskonttaamaan arvoaan jopa kilpailijan leipiin? Ehkäpä tämä asia on etukäteen vältettävissä ja sovittavissa esim. osakkuus- tai muin sekä juridisin että taloudellisin järjestelyin?

Tukea social sellerille – 4 vinkkiä markkinoinnille

1. Tarjoa työkalut – Autat parantamaan liidikonversiota

Tarjoa työkalupakki, joka sisältää inbound-liidikonversiota parantavia ominaisuuksia: blogialusta, analytiikka, kehotteet, SEM ja automatiikka liidien nurturointiin. Varmista myös koulutus, esim. sertifikaattien suorittaminen.

2. Konsultoi käytettävyydessä, löydettävyydessä ja graafisessa ulkoasussa

Ovatko esim. templatet, fontit, käytettävät kuvat ja graafinen ulkoasu asiantuntijamarkkinoinnin arvoa vastaavassa kunnossa? Ovatko kehotteet oikein sijoitettuna sivurakenteissa? Tagit ja kategoriat? Löytyykö julkaisuista materiaaleja ja kehotteita palvelemaan ostoprosessin eri vaiheissa olevia ostajia? Käykää check-lista yhdessä läpi. Ehkä on verhojen vaihdon aika…

3.Ole taustatoimittaja

Avaa yrityksen tuottama markkinointi- ja sisältöpankki myös sosettajan käyttöön. Pidä häntä informoituna tulevista aktiviteeteista, kuten esim. toteutettavista tutkimuksista tai markkina-analyyseistä. Toimi kuten viestintäkonsultti toimisi – kerää ja tuota materiaalia ja pidä huolta että aineisto on myös social sellerin hyödynnettävissä hänen omissa kanavissaan.

4.Jaa omassa ja ostetussa mediassa

Tarjoa talon some-kanavat ja –tilit social sellerin käyttöön uusien sisältöjen julkaisua varten. Rakentakaa yhdessä ainakin julkaisukalenteri aikataulujen osalta – vaikkei yhteistä sisältösuunnitelmaa syntyisikään aikaisemmin mainituista, ns. toimittajan vapauteen liittyvistä syistä. Hakekaa lisää kaikupohjaa asiantuntijamarkkinoinnille ostetun median keinovalikosta esim. LinkedIn-mainontaa hyödyntäen.

 Teksti: Kimmo Luoma

Ps.

Suorita markkinoinnin sose-auditointi: miten markkinoinnin nykyresursseja olisi tehokkaammin suunnattavissa yksittäisten social sellereiden ja työntekijälähettiläiden avuksi. Lisätietoja: Kimmo Luoma, MicroMedia

 

 

 

 

Seis, tunnussana! 5 vinkkiä CTA-kehitykseen

Sisältömarkkinoinnin mantroihin kuuluu ”asiakkaan auttaminen” ja neuvonantajana oleminen. Viestitään advisor-positiota ja luvataan opastusta ostajan polulle ja koko asiakkuuden elinkaarelle tarjoamalla relevanttia informaatiota ja tietoa ostopäätösten tueksi jne. Sitä suurempi on asiakkaan hämmästys polun päättyessä kesken kaiken vaatimukseen tunnistautumisesta. ”Seis! Tunnussana!” Raja on suljettu ja eteenpäin pääsee vain leimatun passin eli luovutetun sähköpostiosoitteen kanssa.

Gated content-tunnistautumisen vaatimus liittyy myyjän näkökulmasta asiakkaan kytkemiseen markkinoinnin automaation piiriin ja opt-in-markkinointilupien keräämiseen, mutta asiakas kokee usein dialogin päättyvän kuin töksähtäen seinään. Suuri kysymys on, onko arvoa ja luottamusta syntynyt jo riittävästi tunnistautumista varten. Useimmat ymmärtävät siitä seuraavan jatkotoimenpiteitä esim. kvalifiointisoittojen muodossa. Onko vaarana, että potentiaalinen, orastava asiakassuhde ja ostopolku katkeavat ennenaikaiseen vaatimukseen?

Kysymys liittyy ns. kovien ja pehmeiden Call-To-Actioneiden (CTA) eli kehotteiden käyttöön. Kehote on pyyntö asiakkaalle edetä ehdotetulla tavalla, esim. tutustumalla case studyyn, lataamalla materiaali tai vaikkapa jättämällä yhteydenottopyyntö. Kovat CTA:t vaativat tunnistautumisen, pehmeät eivät. Markkinointiorganisaatioiden haasteena on ymmärtää ja löytää sopiva balanssi eri kehotteiden käytössä optimaalisen liidikonversion aikaansaamiseksi. Hyvä nyrkkisääntö CTA-balanssin löytämiseen on 3+1-sääntö. 3 vapaasti tutustuttavissa olevaa sisältöä 1 tunnistautumista vaativaa kohden. Esimerkkeinä vapaista, pehmeistä kehotteista case-study, blogiteksti ja infograf. Tunnistautumista vaativista vaikkapa kustannuslaskuri.

5 VINKKIÄ CTA-KEHITYKSEEN:

1.Tarjoa arvoa myös ilman tunnistautumista, 3+1-metodi

Rakenna esim. www-sivujen ja markkinointiohjelmien sisällöt tarjoilemalla myös pehmeitä kehoitteita. Tarjoa arvoa vapaasti niin, että alkaa itseäkin hirvittämään! Some-ajassa asiantuntijuus luodaan antamalla arvoa jo osana myyntiprosessia. Kyllä asiakas tunnistaa copycatit, jos kilpailija yrittää ryöstökalastaa avullasi. Hyödynnä yksittäisessä markkinointiohjelmassa nyrkkisääntöä 3+1: tarjoile ensin kolme vapaasti hyödynnettävää sisältöä ja sitten lopuksi yksi kirjautumista vaativa. Pohdi myös miten kovasta kehotteesta voisit esim. otsikon tai esittelytekstin avulla tarjota maistiaisen hyödystä.

2. Viritä CTA-formaatteja – Ole ketterä!

Unohda kymmensivuiset, paperinmakuiset tai –näköiset whitepaperit. Ne ovat raskaita tuottaa, vievät kohtuuttomasti sekä markkinoinnin että asiantuntijoiden aikaa ja ovat jo julkaisuhetkellä vanhentuneita. Momentum meni jo. Rakenna sensijaan ketterä malli CTA-tuotannolle esim. uusiokäyttämällä vaikkapa case studyjen aineistoa erilaisina infografeina, laskureina ja vieraskynä-blogiteksteinä. Jaa CTA-maistiaisia aktiivisesti somessa. Rakenna inboundia niiden avulla. Mittaa kunkin CTA:n atraktiivisuutta ja konversion tehoa, kehitä tarvittaessa.

3. Ota kehotteet myös liidien jalostamisen – ei vain tunnistamisen – työkaluiksi

Ulota inbound-markkinointi kehotteineen myös myyntivalmiiden liidien jalostamiseen kohti ostopäätöstä. Usein paras CTA-konversio saadaankin jo markkinointi- tai myyntivalmiiksi kvalifioitujen liidien keskuudesta. Hyvä sisältö kehotteineen muistuttaa ja aktivoi esim. kertaalleen tavattuja kontakteja etenemään myyjän kannalta oikeaan suuntaan. Tai suunnittele oma markkinointiohjelma auttamaan myyntiä clousaamaan jo tunnistettuja myyntimahdollisuuksia ja tarjouksia. Älä pudota liidejä patterin väliin vaan inbound-markkinointiohjelmaan!

4. Rehabilitoi vanha CTA-klassikko: sähköpostilistalle liittyminen

Opt-in markkinointiluvat, käytännössä sähköpostisoitteet ovat lähitulevaisuudessa kultaakin kalliimpia EU:n tietosuojalainsäädännön mahdollisesti muuttuessa. Ota yhdeksi default-kehotteeksi mahdollisuus liittyä sähköpostilistalle; saat kerättyä sekä markkinointilupia että tunnistautuneita liidejä. Sähköpostilista on toki kova CTA, mutta se on tunnettu ja perinteinen tapa tutustua myyviin organisaatioihin hieman tarkemmin. Sähköpostilistan jakeluun liittyminen mielletään sopivan pieneksi askeleeksi ja liittymispäätös on helppo tehdä – myös siksi että jakelusta pääsee helposti pois. Sinulle sähköposti-newsletterit ovat kustannustehokas ja pitkäjänteinen tapa olla dialogissa potentiaalisten asiakkaiden kanssa – vaikkapa tarjoamalla newslettereissä lisää CTA-vaihtoehtoja!

5. Räätälöi ”älykkäille sisällöille” omat kehotteet

Smart Content – Smart CTA. Markkinointiautomaatio-ohjelmistojen avulla voit tarjota kohderyhmän päättäjille erilaisen käyttöliittymän vaikkapa ostajapersoonittain tai pelkästään sen mukaan onko henkilö ylipäänsä tunnistautunut vai ei.   Johtoryhmän jäsenelle aukeaa erilainen sisältö-setup kuin IT-managerille. Samoin näkymä voi muuntautua ostoprosessin vaiheittain: markkinointivalmiille liidille tarjoat eri näkymän kuin myyntivalmiille liidille. Toki myös kehotteiden pitää varioitua näiden kriteerien perusteella. Nyrkkisääntönä: mitä pidemmällä kontakti etenee ostoprosessilla, sitä vaativamman (kovemman) CTA:n voit tarjota.

Teksti: Kimmo Luoma