Häiriö asiayhteydessä? Context marketing ja B2B

Context marketing-määritelmä: oikea viesti, oikealle ostoroolille, oikeassa kanavassa, oikein ajoitettuna. Hyvä kehitysaskel reaktiivisesta, asiakkaalle aloitteen jättävästä inbound-markkinoinnista kohti proaktiviivista dialogia ja personoituja toimenpiteitä eri kanavissa (ei vain sähköpostimarkkinointia).

Kuitenkin tämäkin B2B-markkinoinnin koulukunta näyttää unohtavan, että sen pitäisi palvella koko kaupallista prosessia, jossa on asiakkaan ja markkinoinnin lisäksi mukana B2B-myynti. Myyjät. Ja myyntivaihe, joka tunnistetusta liidistä ostopäätökseen asti kestää monesti useita kuukausia, jopa vuosia. Ja vaikka automaatio ja tekoäly auttavatkin, niin vielä toistaiseksi ihminen on hyvä käyttöliittymä yrityksen ja potentiaalisen B2B-asiakkaan välillä.

Kuinka myyntikeskustelusta kerätty insight ja myynnin tai sales enablementin input voisivat vaikuttaa digitaalisen markkinoinnin one-to-one toimenpiteisiin: viesteihin, tavoiteltaviin päättäjiin, kanaviin, ajoitukseen? Esimerkkinä vaikkapa key account managerin saama hanketieto aikatauluineen. Tai mitä markkinoinnin prosesseja voisi käynnistyä muutettaessa tarjouksen läpimenon todennäköisyyttä CRM-järjestelmässä (Probability)?

Context marketing ja kaupallinen prosessi – 4 kehitysajatusta

1.KONTEKSTINHALLINTA: CRM ei ole vain asiakas- ja hanketietokanta – vaan lisäksi markkinointisi ohjauspöytä

Integroituasi markkinointiautomaatio-ohelmiston CRM-järjestelmään, voit alkaa rakentaa työnkulkuja kontekstuaalista markkinointia varten. Triggereinä aktiviteeteille voit käyttää esim. kontaktin luontia tai myyntimahdollisuutta ja sen todennäköisyyttä. Myyntimahdollisuuden luonti tai muutos sen todennäköiyydessa käynnistää esim. newsletter-viestien sarjan valituille päättäjille. Lisäksi voit huomioida eri ostajapersoonat heille kustomoiduin viestein, esimerkiksi CFO:lle erilainen viesti kuin IT-johtajalle.

2. OIKEA AIKA: Automatisoi heti ja siirry one-one-one-markkinointiin

Koko kaupallisen prosessin kattavaa context marketing-ohjelmaa on työlästä ohjata manuaalisesti tai kampanjanomaisesti. Siirrä kontaktit ja myyntimahdollisuudet mahdollisimman pikaisesti automatisoidun one-to-one-markkinoinnin piiriin. Automaatiosoftan workfllowt ja drip-viestitoiminnot ovat olennainen osa kontekstuaalista markkinointia. Esimerkiksi myyjän lisäämä päättäjäkontakti voi käynnistää markkinoinnin toimenpiteitä eri kanavissa.

3. OIKEA VIESTI: tuota viestit ostajapersoonittain ja ostoprosessin vaiheittain

Context marketing-ohjelma vaatii tietenkin sisältöä polttoaineekseen. Tunnnista ostajapersoonat ja ostoprosessin vaiheet viestiäksesi oikein viestein oikeille päättäjille oikeassa kontekstissa. Toteuta viestit sisällöt ja kehotteet ostoprosessin vaiheittain: No need-tarve olemassa – vaihtoehtojen arviointi – päätösvaihe.

4. OIKEA KANAVA: Monikanavaisuus ja Re-marketing

Ajattele out of the inbox! Sähköpostimarkkinointi on vain yksi kanava.

Ostajapersoonien määrittämisen vaiheessa otit kantaa myös kanaviin ja kohtaamispisteisiin: Mitä kanavia päättää käyttää ja missä haluaa itseään kultivoitavan. Mieti miten voisit rakentaa kontekstuaalista one-to-one-markkinointia näissä kanavissa: käytössäsi on tietenkin sähköposti, mutta myös display-markkinointi, hakukoneet ja some-kanavat (mm. LinkedIn ja Facebook). Jopa personoitu painettu markkinointi saadaan toimimaan one-to-one-markkinoinnissa. Yksi tapa on rakentaa valittuihin medioihin ostajapersoonan tai ostopolun vaiheen mukaiset eri kampanjat, joiden kohderyhmät määrittyvät CRM:n osoittaman ostopolun vaiheen, kontekstin, mukaisesti.

Teksti: Kimmo Luoma

 

 

 

TOP 3 Liidijalostamon blogaukset 2019

Kertaa luetuimmat blogaukset 2019:

1. Myynnin temppukerhot – tunnista B2B-populistit

2. Korjausliike: B2B-markkinoinnin epäsymmetria

3. B2B-markkinoinnin vuosikellolta asiakkaan kellolle

Kiitokset lukijoille!  Uusia B2B-kasvumarkkinoinnin blogauksia taas ensi vuonna.
Kaupallista vuotta 2020!!

 

Markkinointitekniikan maailma testaa: B2B-työjuhtien uudet ominaisuudet

B2B-markkinoinnille tuttujen välineiden ja mainosmuotojen uusia ominaisuuksia. Erityisen soveltuvia TOP-OF-FUNNEL-markkinointiin, jolla haetaan tehoja liidikonversioon. Oivallisia vaihtoehtoja esim. sähköpostimarkkinoinnille.

Tänään esittelyssä:

1. LinkedIn Lead Gen forms

LinkedInin omat, esitäytetyt lomakkeet. Postauksesi voi itsessään sisältää kovan kehotteen (CTA), jolloin et tarvitse erillistä www-lomaketta. Nyt esim. e-bookin tai case studyn voi ladata siis suoraan postauksesta ja markkinoijalle jää tieto lataajista. Toimii promoted content-ja InMail-toiminnallisuuksissa. Testattu ja liidikonversioystävälliseksi havaittu. Nosti tunnistauneiden liidien määrää selvästi verrattuna ”perinteiseen tapaan”. Lisätiedot: LinkedIn

2. Google Display Network & Custom Intent Audiences

Kohdenna display-mainontaa Googlen verkostossa hyödyntäen sen tarjoamaa uutta kohdentamistyökalua. Custom Intent audiences-toiminnon avulla voit määrittää kampanjasi kohdeyleisön käyttämällä avainsanoja, www-sivustoja ja appeja, joita oletat heidän käyttävän. Ilmeinen käyttötapa on Display-mainonnan kohdentaminen kilpailijasi www-sivuilla vierailleille kävijöille. He luultavasti kuuluvat myös sinun kohderyhmääsi. Toimii! Lisätiedot: Google

3. ReadPeak – natiivimainonta

Erinomainen vaihtoehto CPC Display-mainonnalle, jos olet julkaissut esimerkiksi blogisisältöjä. Kun bannerimainonta ei sovellu, mutta haluat liikennettä blogisivuillesi niin esim. Readpeakin natiivimainontaverkosto on hyvä vaihtoehto. Natiivimainonta tuo sisältös normaaliin uutisvirtaan. Voit vaikuttaa mediavalintaan ja semanttinen kohdentaminen (Readpeakin algoritmi) tuo tehoja ja konversiota. Hinnoittelumalli on CPC (cost per click). Lisätiedot: ReadPeak

Teksti: Kimmo Luoma

Korjausliike: B2B-markkinoinnin epäsymmetria

”Meillä markkinoinnin tehtävänä on vain tuottaa liidejä”, toteaa asiakas briefissään.

Vai niin. Kyllä, mutta.

B2B -markkinoinnin kanavat ovat epäsymmetrisiä käytettäväksi ja mitattavaksi vain liidikonversion näkökulmasta. Niillä syntyy myös muuta arvoa, esim. brändiarvoa. Miten se huomioidaan markkinoinnin tuloksia mitattaessa?

Markkinointi on myös tehoton liidikone.

Ellei sen määritelmää ja toiminta-aluetta laajenneta myös myynnin tukeen, sales enablementiin. Markkinointi tässä laajemmassa merkityksessään voi orkestroida toimenpiteitä, joissa huomioidaan asiakkaan ostoprosessin vaiheet vaikkapa perinteistä AIDA-mallia ( Attention, Interest, Desire, Action) mukaillen. Markkinoinnin kanavissa luodaan kysyntää ja tunnettuutta, aktivoidaan inbound-kehottein ja optimoidaan markkinointivalmiiden liidien konversiota. Sales enablement-tiimi tai ”kasvuhakkeroijat” hyödyntävät kampanjadataa ja analytiikkaa outbound-haastattelujen pohjana aktivoidakseen kohderyhmää ja tuottaakseen myyntivalmiita liidejä. Puhuttakoon vaikkapa fullbound-kasvumarkkinoinnista.

3 askelta kasvumarkkinointiin:

1.Luo kasvustrategia

Et voi vain hypätä suoraan ”liidituotantoon”. Vain kilpalijoista erottuvat ja asiakaslupauksensa kirkastaneet ja kirkkaasti viestivät synnyttävät kiinnostusta – ja siten liiketoiminnan tavoitteiden kannalta riittävää liidikonversiota. Vastaa: Kenelle-Mitä-Miten-Koska? Ja laske kasvutavoitteista käsin myös liiditavoitteet.

2. Orkestroi markkinointi ja sales enablement

Kasvumarkkinointi tarvitsee sekä inbound- että outbound-toimenpiteitä onnistuakseen. Varmista, että markkinointiviestit, sisällöt ja kehotteet (CTA) ovat relevantteja ja puhuttelevat asiakkaan ostoprosessin eri vaiheita. Takaa sales enablement-tiimille läpinäkyvyys asiakas- ja kampanjadataan, analytiikkaan sekä markkinoinnin sisältöihin. Pisteytä asiakaskäyttäytymistä esim. www-maalisivujen avulla ja sovi selkeät kriteerit outbound-haastattelujen toteuttamiselle.

3. Tarjoa sisällöt ja työkalut – ole ketterä

Parhaimmillaan ”perinteinen” markkinointifunktio ja sales enablement sulautuvat yhdeksi funktioksi, jossa kaikilla on roolinsa. Sisältövastaavat tuottavat sisältöjä ja sisätöpilareita, joita dialogivastaavat , kasvuhakkeroijat, voivat hyödyntää omissa asiakasdialogeissaan eri kanavissa (some, email, puhelin, chat, etc.) . Opettele pois vesiputousmallein toteutettavasta kampanjointi-filosofiasta ja tarjoa tiimillesi jatkuvasti uusia sisältöformaatteja pehmein ja kovin kehottein varustettuna, eri kanavissa hyödynnettäväksi. Tiimi tekee työn henkilöinä , ei kasvottomana markkinointina.

 

Teksti: Kimmo Luoma

Markkinointidyykkarit

B2B-markkinointi on muuttumassa sisäsiistiksi, autopilotilla ohjatuksi dashboardien tuijotteluksi.  Markkinointiteknikkojen suorttamiseksi. Lead scoring, real-time marketing, www-analytiikka tai Ai tuovat toki helpotusta markkinointipäällikön arkipäivään, mutta asialla on myös kääntöpuolensa. Markkinoinnista on tulossa ohjelmistojen, analytiikan ja algoritmien ohjaamaa automatiikkaa, joka lopulta tarjoilee kohderyhmille samanmittaista sisältöä ja tuottaa käyttäjilleen samanlaisia tuloksia. Miten erottua ja saada etua suhteessa kilpailijoihin?

Todellinen kilpailuetu löytyy edelleen yksilöiden kokemuksesta, osaamisesta ja asenteestta.

Siinä missä markkinointiteknikko osaa koodata ja konffata analytiikan perusteella uusia yhä monimutkaisempia toteutuksia, siinä toimialatuntemuksella varustettu kokenut markkinoinnin growth hacker löytää heti hiljaista tietoa bittien ja rivien välistä

Nämä markkinoinnin dyykkarit aloittavat siitä mihin muut lopettavat. Markkinointidyykkari tarkastelee jo kerran käytettyä poisheitettyä sekä poimii sieltä tietoa ja sisältöjä uusiokäyttöön. Kun kampanja ei tuota liidipisteet täyttäneitä MQL/SQL-liidejä , kun CTR ei kerro mitään, kun Google Analytics ei tunnista verkkovierailuja jne., silloin markkinointidyykkarin tehtävänä on pöyhiä ja kierrättää kampanjan kohderyhmiä, sisältöjä ja kanavia. Tavoitteena on edelleen identifioida myynti- ja markkinointivalmiita liidejä esim. A/B-testaamalla sisältöjä uusissa kanavissa tai käyttämällä MQL-liidien kvalifioinnissa ja nurturoinnissa enemmän demografisia kuin käyttäytymiseen pohjautuvia kriteerejä.

Aloita markkinointidyykkaus – 3 askeleen ohjelma

1.Muuta mindset

Aloita siitä mihin muut lopettavat. Käy aina jo toteutetut kampanjat kohderyhmineen, sisältöineen, kanavineen ja tuloksineen uudelleen läpi. Poimi kohderyhmästä manuaalisesti uusia MQL-liidejä markkinoinnin nurturointiohjelmiin ja vaikkapa myynnin kvalifioitavaksi. Aina löytyy jotakin uutta arvoa.

2. Testaa, kierrätä, uusiokäytä

Pitkissä B2B-myyntisykleissä yksittäinen kampanja on vasta alkusoitto, ei finaali.Julkaise samaa sisältöä eri otsikoilla, ingresseillä, visuilla varustettuna eri kanavissa eri pituisina ja mittaa tehoa A/B-testaamalla. Älä kursaile vaan toista, toista, toista. Vain Sinulla itselläsi on harha liiallisesta saman sisällön käyttämisestä.

3. Tuunaa liidikriteerit

Growth hacker osaa katsoa analytiikan taakse toimialaosaamisellaan ja kokemuksellaan. Valjasta toimialaosaajat esim. myynnistä myös markkinoinnin ”analyytikoiksi”. Vaikkei markkinointi aina synnyttäisikään liidipisteet täyttäneitä inbound-liidejä tai verkkoliikennettä, niin anna näiden myyntianalyytikkojen tarkastella kampanjakohderyhmiä ja poimia sieltä MQL-liidejä esim demografisten liidikriteerien täyttyessä: toimiala, kokoluokka, sijainti, päättäjä.

 

Teksti: Kimmo Luoma

 

 

Myynnin temppukerhot – tunnista B2B-populistit

Kuka tarjoaa liian yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin? Kuka hoitaa vain seurauksia, eikä korjaa syitä?

Tunnista B2B-myynnin populistit. Yleensä he kuuluvat johonkin seuraavista ryhmistä:

1. Nostalgikot

Vanha keino on parempi kuin pussillinen uusia. Jos myyntitavoitteisiin ei päästä, kaivetaan esille myyntiprosessikalvot vuodelta 1985. B2B-myynnin prinsiipit ovat muuttumattomia ja myyntitiimi 30 vuoden takaa on edelleen voittamaton. Todellisia tähtiä nykyisiin puurtajiin verrattuna.

2. Fanaatikot

B2B-markkinoinnin ja -myynnin talibanit. Erilaisista kohderyhmistä, ostoprosesseista tai päättäjistä viis, nämä yhden ismin ihmeet taistelevat vain yhdellä opinkappaleella joka tilanteessa. Mennään by the book, oli kyse sitten inboud-markkinoinnista tai solution selling-metodeista. Ja kylmäsoittaminen on tietenkin kuollut.

3.Temppuilijat

Myynti on tekniikkalaji. Muutama tunti kylmäpuhelu- ja clousaustekniikoiden sekä muiden silmänkääntötemppujen valmennusta ratkaisee ongelman kuin ongelman. Quick fix silver bullet. Jokainen epäonnistunut myyntijohtaja voi paikata egoaan perustamalla valmennusyrityksen uudeksi estradikseen. Pääsee taas kertomaan totuuksia.

4. Välineurheilijat

Mikä mahtaa olla nyt in? Tämä vuonna LinkedInin natiivivideot on tietenkin ihan ykkösjuttu ja myynnin dashboardit suoraan pilvestä tms. Automatiikkaa, tekoälyä, botteja tietenkään unohtamatta. Investoi markkinointiautomaatiosoftan lisenssiin ja myyntitavoitteet on 100% guarantee. Ja ensi vuonna taas jotain ihan muuta.

 

Teksti: Kimmo Luoma

Revenue marketing: Markkinointijohtajan tarkistuslista

Toteutatko myyntitavoitteista johdettua B2B-markkinointia? Vastaa kysymyksiin, selvitä nykytila.

  1. Markkinointistrategia & Data-Driven marketing

”Markkinoinnin myyntitavoitteet?”

Kustannuspaikasta myyntituloksiksi. Johda liiketoiminnan rahallisista ja ajallisista tavoitteista markkinoinnin tavoitteet: Paljonko markkinoinnin tehtävänä on generoida liidejä esim. kuukausittain, jotta myynti saa riittävän määrän tapaamisia tai tarjouskantaa tavoitteidensa saavuttamiseksi? Laske myyntiputken konversiota lopusta alkuun ja kytke viimeiseksi mukaan myös markkinoinnin liiditavoitteet. Näin mittaat koko kaupallista prosessia liidistä kauppaan asti ja saat selville myös markkinoinnin ROI:n.

  1. Mittarit: Ei aktiviteetteja, vaan tuloksia

”Ei klikkejä, vaan liidejä? ”

 Käytä esim. seuraavia mittareita:

  • Markkiinointivalmis liidi (MQL)
  • Myyntivalmis liidi ( SQL)
  • Myynnin hyväksymä liidi (SAL)
  • Myynnin hylkäämä liidi ( SRL)
  • Liidistä tapaamiseksi-konversio
  • Liidistä myyntimahdollisuudeksi-konversio
  • Liidistä kaupaksi – konversio
  1. Liidikonversion kehitys & ketterä markkinointi

”Aika on rahaa?”

Myyntitavoitteista johdetussa markkinoinnissa tavoitteenasi on mitata ja korjata liidikonversion kehitystä reaaliajassa, koska tavoitteet ovat myös aikaan kiinnitettyjä. Jos vaikkapa MQL-liidejä ei konvertoidu tavoitteita vastaava määrä esim. viikkotasolla, niin tilanteen analysoimiseksi ja korjaamiseksi on oltava valmiudet. Eri kanavien analysointi esim. A/B-testein, resurssien keskittäminen parhaan konversion tarjoaviin kanaviin ja viesteihin sekä erilaisten lisäaktiviteettien hyödyntäminen ( esim. drip-kampanjoinnin käynnistäminen uusin viestein) ovat olennaisia työkaluja tilanteen korjaamiseksi. Myyntitavoitteista johdettu markkinointi on siis myös ketterää, reaaliaikaista markkinointia (Agile marketing)

  1. Viestien, sisältöjen ja kehotteiden (CTA) suunnittelu

” Inside out vai Outside in?”

 Esitteletkö itseäsi ja divisiooniasi – vai oletko rakentanut viestit asiakkaan ympärille hänen erilaiset tarpeensa, lähtötilanteensa ja ostomaturiteettinsa huomioiden?   Tunnista asiakkaan ostamisen vaiheet ja rakenna viestit, sisällöt ja kehotteet nämä vaiheet huomioiden: No need – Tarve tunnistettu – Vaihtoehtojen vertailu – Päätös. Tarjoile kunkin vaiheen sisältöjä sekä pehmein että kovin (tunnistautumista vaativin) kehottein. Vinkki: suurin osa markkinoinnista keskittyy edelleen vain ”Vaihtoehtojen vertailu” – vaiheeseen.

  1. Liidistä diiliin: Markkinoinnin integrointi B2B-myyntiprojektiin

”Päättyykö markkinointi liidiin?”

Myyntitavoitteista johdetussa markkinoinnissa (revenue marketing) B2B-myynti ja –markkinointi integroituvat yhdeksi kaupalliseksi prosessiksi. Loogista on, että myös markkinoinnin aktiviteeteilla vaikutetaan koko prosessilla. Esimerkiksi tarjousvaiheen Bid marketing-toimenpiteet, vaikkapa referenssiasiakkaiden ja case studyjen hyödyntäminen ABM- markkinoinnin keinoin ovat tyypillisiä toimenpiteitä. KPI:t esimerkiksi: tarjouksesta kauppaan-hitrate ja myyntiprojektin ajallinen kesto.

 Teksti: Kimmo Luoma