Kierroksella ohitetut – He näkivät markkinoinnin kuluna

Sen näki välähdyksenomaisesti jo aiemminkin. Nykyään se suorastaan hyppää silmille.

Näkevätkö B2B-yritys ja sen päättäjät markkinoinnin kuluna vai investointina?

Asiaa on jauhettu välillä väsymiseen asti – mutta nyt se on saanut digitalisoitumisen ja asiakkaiden ostokäyttäytymisen muutoksen myötä aivan uuden, kuolemanvakavan merkityksen. Toki nykyään on muotia argumentoida myynnin ja markkinoinnin olevan samaa kaupallista prosessia, ja näinhän asia onkin. Mutta tasapaino kovasti vaihtelee yrityksittäin ja balanssia on välillä vaikea löytää.

Painon heilahdettua myyntiprosessin puolelle, markkinointi koetaan kuluna ja ns. viimeisenä keinona kun muu ei auta ja myynti ei saa myytyä. Tarjouskanta on vajavainen, laitetaanpa kampanja käyntiin. Ja sama uudelleen ensi vuonna. Tai se on reaktiivista markkinointibudjetin lohkomista eri medioihin ja välineisiin, joita oivalliset myyntimiehet käyvät myymässä. Markkinoinnilla ei ole prosesseja, mittareita, omistajaa, suunnitelmaa, lupauksia tai viestejä.

Kun kaupallinen prosessi on tasapainossa, johto ymmärtää b2b-markkinoinnin määritelmän: markkinoinnin tehtävänä on edesauttaa asiakkaan ostoprosessia oikeaan suuntaan silloinkin kun myyjä ei ole asiaan vaikuttamassa. Kun asiakas aloittaa ostoprosessiin liittyvän tiedonkeruun, niin halutaan olla paalupaikalla – eikä tulla kierroksella ohitetuksi kilpailijoiden toimesta. Erityisesti sisältö- ja inbound-markkinoinnissa johdon uskon investointiin pitää olla vahva. Sisältö- ja julkaisusuunnitelmaa ei kannata heittää roskiin heti, jos liidejä tai tarjouskantaa ei synny ensimmäisten päivien aikana. Tässä on monella poisoppimista vanhasta. Lisäksi markkinoinnin tehtävä tunnettuuden ja luottamuksen kasvattajana elää uutta renessanssia. Kun asiakkaat ovat itse aktiivisia ostoprosessin aloittajia, niin tunnetuimmat brändit ja nimet ovat vahvimmilla esim. hakukoneissa.

Edistyneimmät B2B-yritykset ymmärtävät integroida markkinointi- ja myyntiprosessit myös päällekkäin – ei vain peräkkäin. Kilpailijoista erottaudutaan kun kaikki asiakaskohtaamispisteet verkkosivuista asiakastapaamisiin viestivät yrityksen USP:n tyylikkäin sisällöin ja ostoprosessin vaiheita tukevin viestein. Account-Based ja Deal-Based Marketing-mallit yleistyvät tavoitteenaan myyntiprojektin keston lyhentäminen ja tarjousten hitraten kasvattaminen. Näissä markkinoinnin ja myynnin integraatio on viety pitkälle ja näiden funktioiden yhteistyö on onnistumisen edellytys.

Tee kulu vai investointi – pikatesti:

1. CRM-prosessi ja -työkalut

Mistä CRM-prosessisi alkaa? Yllättävän monen yrityksen asiakkuudenhallinnan prosessi alkaa CRM-järjestelmään kirjatusta myyntimahdollisuudesta tai tarjouksesta. Liideillä tai prospekteilla ei ole paikkaa tai statusta mallissa. Siksi CRM-järjestelmien liidien hallinnan tai markkinointiautomaation ominaisuudet jäävät hyödyntämättä. Onko Sinulla varaa pudottaa liidejä mustaan aukkoon?

2. Markkinointisuunnitelman status

Teetkö suunnitelman etukäteen koko vuodelle, puolelle vuodelle vai vuosineljännekselle? Vai reagoitko markkinointitarpeisiin myynnin tms. toiveiden mukaan? Jälleen yllättävän monella ei ole minkäänlaista suunnitelmaa tai edes suuntaviivoja markkinoinnin toimenpiteille. Perusteluna on juurikin se suurin virhe: etukäteen ei voi tietää missä eniten apua tarvitaan ts. missä tarjouskanta sakkaa eniten. Tällainen reaktiivinen kampanjointi poikii tarjouskantaa ja kauppaa yleensä kuitenkin vasta 1-2 vuosineljänneksen kuluessa, joten ensiapua joudutaan odottamaan kovin kauan. Ja muista, markkinointisuunnitelma ei ole vain lista aikataulutettuja toimenpiteitä vaan ottaa kantaa myös markkinoinnin strategiaan ja taktiikkaan.

3. Ydinviestit ja asiakaslupaukset

Oletko tutkinut markkinaa, kilpailijoita ja oman tarjoomasi vahvuuksia suhteessa näihin? Oletko tuottanut johtopäätöksistä ydinviestit ja asiakaslupaukset? Markkinoinnin suunnittelu, mediavalinnat ja toteutus helpottuvat jos ns. kivijalka on kunnossa. Jokaista kampanjaa varten ei tarvitse tuskailla erikseen viestiä ja lupausta. Lisäksi helpotat asiakkaan ostoprosessia tarjoamalla selkeän USP:n ja erottuvan asiakaslupauksen, jonka kommunikoit kaikissa asiakaskohtaamispisteissä. Näinä kiristyvän kilpailun aikoina pelkkä tehokas myyntiprosessi tai myyntiaktiviteettien lisääminen eivät auta tavoitteiden saavuttamisessa – olennaisessa roolissa ovat kirkkaat ja erottuvat ydinviestit ja asiakaslupaukset.

4. Projektit vs. prosessit

Onko markkinointisi pelkästään ryhmä yksittäisiä kampanjoita, joita aikataulutat peräkkäin myyntiliidien toivossa? VAI rakentuuko markkinointisi ydin prosessille, jossa ed. mainitunkaltaisilla kampanjoilla keräät tietoa, analysoit kohderyhmän käyttäytymistä ja pisteytät liidejä eri statuksille esim. Marketing Qualified Lead (MQL) ja Sales Qualified Lead (SQL)? Prosessi sisältää myös kriteerit segmentointiin, triggerit eteenpäin siirtymiselle ja takaisinkytkennän.

 5. Markkinoinnin mittarit

Miten mittaat markkinoinnin tuloksellisuutta ja erityisesti sen kehitystä? Euro on ennen kaikkea myynnin mittari – ei markkinoinnin. Toki markkinointi-investointien ROI on saatava lasketuksi. Markkinointimittareidesi täytyy perustua konversion laskemiseen ennen kaikkea kaupallisen prosessin alkupäässä. Liidikonversion optimointi ja siihen liittyvät mittarit ovat olennainen osa markkinoinnin kehittämistä. Esim. verkkovierailusta tunnistautumiseen, tunnistautumisesta tarjouspyyntöön ja tarjoukseen. Ilman oikeita mittareita et voi kehittää markkinointia entistä tehokkaammaksi

Teksti: Kimmo Luoma

TILAA BLOGIN VINKIT VISUALISOITUNA ESITYKSENÄ!

LIIDIOPAS.COM – MARKKINOINTI INVESTOINNIKSI

MARKKINOINTI INVESTOINNIKSI

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.